Journal archives for May 2024

01 May, 2024

Majavan kuolema

Eilisessä kirjoituksessani metsänmittaajiksi arvelemani henkilöt olivatkin majavantappopuuhissa (hieman ihmettelinkin heidän myöhäistä liikkumisajankohtaansa). Kävin tarkastamassa kaksi päivää sitten asentamani liito-oravakameran, jonka taustalla metsäpolku kulkee. En ajatellut sen tallentavan polulla kulkevia otuksia, mutta kameran havaintokenttä ylettikin pidemmälle kuin ajattelin. Videolla näkyy henkilö vetämässä kuollutta majavaa köyden perässä pitkin maata. Toisella on olalla kivääri. Majavan saa ilmeisesti ampua elo- ja huhtikuun välisenä aikana. Majavalla kävi siis huono tuuri, sillä eilen oli huhtikuun viimeinen päivä. Tänään olisi alkanut muutaman kuukauden kestävä turvallinen aika majavan elämässä.

Ihmisten tallentuminen kameraan on aina yhtä kiusallista. Vaikka täällä kulkee ihmisiä harvoin, yritän asettaa kamerat sellaisiin paikkoihin, joissa ihmisten tallentuminen videolle olisi mahdollisimman epätodennäköistä. Liito-oravakamera oli noin kahden metrin korkeudessa ja osoitti sellaisen haavan runkoa, jossa kolo on noin kahdeksan metrin korkeudessa. Toivoin, että mahdollinen orava liitäisi niin alas puun rungolle, että se tallentuisi videolle ennen kuin kiipeäisi ylös pesälle.
Kamera oli siis sellaisella korkeudella, että siihen saattoi tallentua ihmisiä. Päätin keksiä tavan, jolla kameran voisi nostaa niin ylös, että se kuvaisi itse koloa. Kiinnitin kameran pitkän riu'un päähän, nostin riu'un pystyyn läheistä kuusta vasten ja käänsin sitä niin, että sen nokkaan kiinnitetty kamera osoittaa haavassa olevaa koloa.

Pidän epätodennäköisenä, että kolossa asuisi tällä hetkellä orava. Oikeastaan olen suunnitellut kameran siirtämistä kuvaamaan esimerkiksi muurahaispesää, jossa voisi käydä lintuja muurahaiskylvyssä tai palokärki ruokailemassa. Otollinen muurahaispesäkin on jo etsitty valmiiksi tarkoitusta varten. Annan liito-oravakameran olla paikoillaan ehkäpä viikon päivät. Puun juurella on sadoittain papanoita ja niitä oli siinä kyllä talvellakin lumen päällä. Jos kolossa asuu tällä hetkellä orava, se tallentuu nyt varmasti videolle.

Posted on 01 May, 2024 15:54 by lindalotjonen lindalotjonen | 0 comments | Leave a comment

03 May, 2024

Toivottavasti viimeinen lumisade

Riihijärvi heräsi aamulla lumisateeseen. Olen jatkanut vielä lintujen ruokintaa. Linnunsiemeniä on kadonnut kilokaupalla väsyneiden muuttomatkalaisten nokkiin. Pihassa käy iso parvi järripeippoja, peippoja ja vihervarpusia, muut lajit näyttävät väistyneen niiden tieltä. Töyhtötiaista ei ole näkynyt enää viikkoihin ja hömötiaistenkin vierailut ovat vähentyneet. Myös lopputalven isot urpiaisparvet ovat lähteneet muualle. Tikkojakin näkyy talimakkaroilla harvemmin.

Posted on 03 May, 2024 07:49 by lindalotjonen lindalotjonen | 0 comments | Leave a comment

04 May, 2024

Jälkiä

10,5 cm erauksen jäljet Ruokojärvelle johtavalla polulla.
Ahman jäljet metsätiellä eilen sataneen lumen päällä.

Posted on 04 May, 2024 16:10 by lindalotjonen lindalotjonen | 0 comments | Leave a comment

16 May, 2024

Jälkihavaintoja ja liito-orava riistakamerassa

9,8 cm erauksen jäljet metsäautotiellä.
12,5 cm aikuisen karhun jäljet tien vieressä.

Liito-orava tallentui vihdonkin riistakameraan ja sain siitä kaksi lyhyttä videota. Tallensin havainnon suoraan lajitietokeskukselle. Pesäkolo on siis käytössä!

Posted on 16 May, 2024 14:48 by lindalotjonen lindalotjonen | 0 comments | Leave a comment

17 May, 2024

Lisää karhun jälkiä

Karhujen jälkiä löytyy nyt monesta paikasta. Kävelin metsäautotien päästä päähän ja tiellä oli useita erikokoisia jälkiä. Karhujen määrää oli vaikeaa päätellä, sillä jäljet olivat vanhoja ja niitä oli sikin sokin pitkin tietä. Seuraavan kokoiset etutassun jäljet löytyivät, joten karhuja liikkunut tiellä ainakin 3 yksilöä:

11 cm (eraus tai aikuinen)
9,5 cm (eraus)
8 cm (eraus)

Tiellä oli myös yhdet mäyrän jäljet.

Posted on 17 May, 2024 18:08 by lindalotjonen lindalotjonen | 0 comments | Leave a comment

Archives